ulkona kaunista..lämmintä.totean.kerrankin saa olla lähes palelematta,kerrankin.tänään pitäisi olla iloinen.kaikki muutkin ovat.hymyilevät.nauravat.minä en.tietenkään.en pysty. en hymyilemään,en iloitsemaan.pystyn vaan valittamaan ahdistuksissani.mikään ei kiinnosta.ei totisesti.kesä ahdistaa,kun huomaan sen olevan jo näinkin lähellä etenkin huomaten vaa'an kertovan aivan vääriä lukuja.rumia lukuja.sellaisia lukuja joiden tahtoisi olevan vain pahaa unta,joista voisi herätä todellisuuteen..huokaista helpotuksesta.niin ei ole, tämä painajainen jatkuu pirullisena kunnes saan sen omaan hallintaani.nyt se ei ole enää hallinnassani.ei totisesti.ei.
tahtoisin niin kovasti vain nukahtaa ja unohtaa kaiken.herätä onnellisena ettei niinkin yksinkertaisella asialla kuin syöminen olisi enää mitään merkitystä,voisi vain unohtaa sen kaikkine rajoituksineen.voisi alkaa elää.vapautua sen tahmaisesta otteesta kaulani ympärillä.voisi hengittää vapaasti,vapaana kaikesta kurjasta.
nähdä itsensä kauniina,merkityksellisenä,tärkeänä voisi arvostaa itseään.hymyillä itselleen,peilikuvalleen..unelma.unelmaa sekin unelmaa vain kaikki. miksi pitää aina vain unelmoida mahdottomuuksista? miksei unelmat koskaan toteudu? vielä jaksan uskoa niiden odottavan tulevaisuudessa,joissain onnellisessa päivässä jossa kaikki on hyvin.voin hyvin.hymyilen.vaan entiedä kuinka kauan tätä uskoa kestää.kauanko minä kestän.kauanko kukaan enää kestää uskoa unelmiin.
Tänään oli kaunista.toivon huomisesta tulevan yhtä kauniin,lämpimän.toivon myös huomenna pystyväni nauttimaan siitä.tänään en pystynnyt.kaunis päivä upposi turhaksi päiväksi.
aamu meni sentään hyvin,uskalsin heti herättyäni kahden tunnin lenkille.päivittäisen rutiinini mukaan. lenkiltä tullessani söin parin tunnin päästä kaksi itselleni sallimaani omenaa..jonka jälkeen vintissä naksahti heti käytyäni keittiön kaapeilla tiirailemassa.ahmin.sotkin ruokia,heitin roskiin.oksensin varmaan miljoona kertaa,jokatapauksessa liikaa.yksikin kerta on liikaa.kurkkuun polttaa.ahdistaa edelleen,aina. sekosin totaalisesti ahmimistani ruuista,sillä se sisälsi ehdottoman kiellettyjä ruokia.kuten suklaata.joten arvatenkin päässä pimeni, olin levoton en tiennyt miten olisin ollut pyörin vain sisälle ulos,ulos sisälle,huoneesta toiseen ja seuraavaan.joka asia nauratti,nauroin ahdistuksesta,pelosta.puhuin sekavia,hölötin äidilleni päättömyyksiä kyllästymiseen asti. rupesin tekemään ruokaa..ei ehkä paras idea,tuli taas sekin todistettua.
näin tänään..sekoilin puoli kymmeneen asti läskiahdistukseni kanssa sekä kuunnellen äitini jokapäiväistä valitusta kuinka käytän joka päivä samoja vatteita,löysiä ''turvavaatteitani'',sitä kuinka en enää jaksa panostaa ulkonäkööni tavalla kuten ennen tein..miten ponnarilla olevat hiukseni ovat nykyään kuin ohut siima,ennen sen ollen paksu.ei vain jaksa enää kiinnostaa mikään.eikä äitini sitä ymmärrä.nauraisi vain. joten pysyin vain sanattomana,nauroin vain äidilleni..puolikymmeneltä oli tarpeeksi hiljaista etenkin hämärää joten menin tunnin lenkille kävelemään/juoksemaan.deletoimaan ahmimisiani..pelkään jääväni siitä vielä kiinni,jonkun näkevän kakivani kävellessäni..toivottavasti näin ei käy.kuolisin häpeästä.
nyt olen tässä.tässä istumassa kovalla, puisella,valkoisella tuolilla jossa sattuu istua.ryveten ahdistuksessa. miettiessä miksi tätä samaa helvettiä jatkuu päivästä toiseen,miksen saa sitä loppumaan,miksen saa hymyä huulille mennessäni vaa'alle.miksi epäonnistun kaikessa..täysin petän itseni,teidät,kaikki päivästä toiseen.luvaten huomisesta tulevan itselleni parempi,taistellen itseäni,omia ajtuksiani vastaan.luvaten painon tippuvan,luvaten lopettaa syöminen,luvaten saavuttavani onnen. samalla toivoen kaiken tämän kaikkoavan pois ajatuksistani.siihen en pysty en.
inhoan itseäni.uuteen päivään herääminen tuntuu turhalta jos niiden sisältö on ainaista samaa.
..enivei. ajattelin,että kun postaukset/päiväni ei sisällä nykyään muuta kuin tätä..valitusta. jota kukaan tuskin jaksaa lukea saatika minä kirjoittaa. niin piristykseksi ensi postauksessa voisin vastailla teidän kysymyksiinne. eli tähän postaukseen voi kysyä minulta mitä vain.ihan mitä vain. joihin vastaisisin seuraavassa postauksessa.jos kysymyksiä siis tulee.
eli tähän vain kysymyksiä tulemaan!
2 kommenttia:
Voih, tekstiäs oli tosi surullista lukea! Mä vaan niiiiin toivoisin, että paranisit. Onhan selvää, että olet aivan liian laiha. Tiedät sen varmasti itsekin ja kyllä tajuan, ettet välitä terveydestäsi. Mua harmittaa, kun en tunne sua enkä voi mitenkään auttaa sua. Ei näistä mun sanoista ole mitään apua. Äh, ei ole edes järkeä lähettää tätä kommenttia, mutta lähetän nyt silti, ikäänkuin välittämisen merkkinä..
Olisikin joku joka noin välittäisi.
kiitos kommentista.<3
Lähetä kommentti