Mä en tiedä miten jaksan tätä taistelua itteni kanssa enää kauaa.mullahan pitäis olla kaikki hyvin..kohta poikaystävän kanssa yhteen muutto,perhe,työ,kohta opiskelupaikka,elukat..kaikki pitäis olla hyvin,muttei ole.
tekis mieli vaan nollata kaikki ja juoda vaikka ittensä hengiltä ihan mitä vaan jotta sais purettua paskaa sisältä edes jollain tavalla..jollain muullakin kun itsensä satuttamisella,mutten pysty siihen.koko ajan kauheen levoton olo kun en luota enkä usko mihinkään hyvään mikä kohdistuu itteeni.en usko mihinkään.en kehuihin
enkä siihen että olen toivottua seuraa,tuntuu että kaikki katsoo vaan nenänvarttansa pitkin ja liiskaa katseellaan ja ajatuksillaan mut nurkkaan.tuntuu että oon muille ilmaa,turha.kaikki kohteleeku spitaalista tai siltä se tuntuu.

kädet taas verisillä arvilla ja pää täynnä paskaa,sitä koittaa avautua muttei saa muutakun itkua aikaseks ja lohdutukseksi saa vaan takaisin hiljasen halauksen.ei muuta.sen arvonen olen.
ei koskaan kysytä miten voin,ei koskaan mitään.vaan pintapuolista pelleilyä ja turhautuneita kommentteja syömisistäni.toisaalta,mitä muutakaan oon ansainnu.
tahtoisin uskoa että rakastetaan,muttei tunnu siltä.tuntuu että oon vaan kaikille paremman korvike,joka heitetään roskiin hetin kun löytyy jotain parempaa.
sellanen jota kohdellaan hyvin sillon kun huvittaa,sellanen millä ei ole mitään väliä.
kukaan ei tahdo puhua,koitetaan vaan sivuuttaa ja unohtaa kaikki.annetaan vaan olla eikä tahdota tietää,ennekun kaikki romahtaa.jollon on liian myöhästä.

joka päivä on yhtä taistelua.saan syödä ja en saa,mitä vaan syön ja syön silti liikaa.ahdistusta,samoja rutiineja ja naamoja joka päivä.tyhjiä katseita,pinnallisia. merkityksettömiä sanoja ei koskaan tarkotettuja.
petän itteni joka päivä kun en pysy kontrollissa.se ei ole tyytyväinen,se on ilkeä.se huutaa.

voisin ottaa sakset ja leikata pois itsestäni kaiken turhan,sen liian joka mustaa ajatukset.kaiken mitä on.
kuvotan itteäni.voisin kadota.

varmasti vkonloppuna menee tyhjäämään päänsä tapahtu mitä tapahtu.en välitä.