tahdon.mutten saa.

..unohdin kaiken hetkeksi,hiljensin ilkeät äänet päästä.tavallaan onnistuin,söin..ahmin.yritin sulkea korvat ilkeiltä ääniltä,silti joka suupalalla tunnen tekeväni väärin,silti se joku käskee olla syömättä,laihtua ja sanoo että olen liian lihava,ruma,saamaton,turha..
silti syön,pystyn olla tottelematta ääntä mutten pääse siitä.se haukkuu silti ja soimaa syömisiäni.
nyt olen pulska tyttö eli terve.
en saa puhua kuinka pahalta sisällä tuntuu,en saa kerto kellekkään ajatuksiani..pitää valehdella lääkärille,että kaikki on hyvin ja syön nyt normaalisti..pitää esittää normaalia..esittää jotain mitä en ole.
..toisilla on joku jolle kertoa,joku joka on aina vieressä..joku joka välittää..on läsnä.
tahtoisin saman,tahtoisin niin paljon samaa..mutten pysty.koskaan saannut kokea sitä samaa koska olen siihen liian iso,joku käskee laihtua ensin ja vasta sitten,eli en koskaan..koskaan en ole tarpeeksi pieni siihen..en ikinä..olen liian suuri kaikkeen..kuka semmosta taakkaa jaksaa kantaa harteilla,kuka jaksaa kuunnella..ei kukaan jaksa elää samaa helvettiä jota kannan päässäni..ei kukaan.
ei minusta ole siihen,ei vaikka kuinka tahdon.en saa.
saan vaan kuunnella kuinka olen 53kg liian laiha,kuinka saisin kenet tahansa jos tahtoisin ''tällä pärställä''..vaan kumpa se oliskin ruusuista todellisuutta..kaikki on vaan valheita korviini,äänet kääntää ne valheiksi ja niitähän ne ovatkin.en ole kaunis sisältä enkä ulkoa.kukaan ei usko koska kukaan ei näe,eikä tiedä.
olen yksin. joka päivä samaa rutiinia.sama ahdistus.koulunkin keskeytin kun uskoin hetken,mutta niin nekin pilvilinnat romahti eikä enää kiinnosta.
onnistumisetkaan ei tunnu miltään,ketä varten nekin teen?

tahdon käpertyä äänten valtaan,omaan pieneen maailmaani jossa olin vielä jonkun aikaa sitten.siihen turvallisuuteen takaisin.äänten ja vaa'an kontrolloimiin päiviin.
tahdon täristä kylmästä ja täyttää vatsan tyhjyydellä..joku käskee niin.
..mutten pysty,en uskalla.joku pistää hanttiin samalla kun joku toinen repii äänten maailmaan.tahdon tehdä asioita joita en näin isona pysty.tahdon mennä baariin kavereitten kanssa ilman ahdistusta,tahdon pystyä..mutten voi tän helvetin takia tehä mtn..hävetä itteäni.

vaan niissä pienissä hetkissä pystyn unohtamaan kaken,sulkemaan äänet..tulispa vaan joku joka
tekis niistä hetkistä joka päiväsiä.joku joka avais sen suljetun verhon ja veis pois sieltä..
tahtoisin mutten tahdo satuttaa,en tahdo kenenkään tietävän.murehtivan.
pakko esittää toista ja piilottaa todellisuus verhon taa.